maanantai 4. maaliskuuta 2013

Novelli 7


 
Ystävänpäivä

Ystävänpäivä, samalla Voiton nimipäivä. Voitto oli päättänyt ottaa töistä vapaapäivän juhlistaakseen ystävän ja -nimipäiväänsä. Hän heräsi tapansa mukaan säntillisesti tasan kello 6.30. Hän asteli kylpyhuoneeseen ja sulki oven. Vilkaisu peiliin ja hampaiden pesu. Normaalista Voitto suoritti aamupesun lyhyen kaavan mukaan pesemällä kasvot ja kainalot. Nyt hän kuitenkin päätti ottaa kunnon kuuman kylvyn juhlapäivän kunniaksi.

Onneksi Voitto sattui asumaan 60-luvulla rakennetussa talossa, jossa lähes kaikissa huoneistoissa oli vielä kylpyamme. Voitto laittoi kylpyvaahtoa kohisevan veden sekaan. Houkutteleva tuoksu valtasi kylpyhuoneen. Voitto astui ammeeseen. Ihanan rentouttava lämpö sai hänet hymyilemään. Vapaapäivä, eikä kiire minnekään. Olisi aikaa kylvyn jälkeen syödä kunnon aamiainen ja lähteä sitten kaupungin vilinään vaikkapa mukavia kuppiloita kiertelemään.

Voitto käänsi hanaa isommalle ja amme täyttyi nopeasti. Reilun tunnin kylvettyään, hän päätti peseytyä ja lähteä valmistamaan aamupalaa. Mitä ihmettä – ovi tuntui jumittuneen. Lukituskieleke oli kai katkennut, eikä ovea todellakaan saanut auki. Kännykkää Voitolla ei tietenkään ollut kylpyhuoneessa. Lisäksi hän asui alimmassa kellarikerroksessa, joten koputuksetkaan tai huudot eivät kuuluisi naapureille. Voiton valtasi epätoivoinen olo. Pesuhuoneen ovi oli vankkaa tekoa, joten hakkaamalla tai työntämällä sitä ei saanut auki. Vaikka oli ystävänpäivä, Voitolla ei ollut tässä kaupungissa yhtään varsinaista ystävää.

Voitto oli peruspositiivinen ihminen, joten hän pohti hetken, mitä kummaa nyt pitäisi tehdä. Hetken pohdittuaan Voitto muisti, että hän oli piilottanut viskipullon kaappiin pyyhkeiden sekaan. Hän löysi pullon helposti ja hymy nousi Voiton kasvoille. Hän laittoi ammeen tulpan paikoilleen ja väänsi kylpyammeen hanan auki. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti