Novelli 3

PARAS

Helli oli aina ollut tunnollinen työntekijä. Jo pienestä pitäen hän oli oppinut raatamaan elantonsa eteen. Ei siis ihme, että aikuisenakin häntä tunnollisempaa tekijää sai hakea. Päivät kuluivat toinen toisensa perään ja Hellin tahti tuntui vaan kiihtyvän.

Aamuisin Helli hoiti kiireellisiä sähköposteja ja reagoi jokaisen viestin sisältöön kuin sätkynukke. Samalla hän puhui puhelimessa kollegojensa ja asiakkaiden kanssa, mitä kummallisimmista asioista. Helli oli uraputkessa kohti taivasta. Taivasta kohti hyvinkin – kenenkään terveys ei tulisi kestämään eläkeikään moista painetta. Tätä tosiseikkaa ei Helli tietenkään pystynyt tai ehtinyt kiireidensä keskellä tajuta. Mitä hyötyä tajuamisesta olisi ollutkaan, sillä Helli oli nyt elämänsä parhaassa vedossa. Todellisuudessa hän näytti päivä päivältä yhä riutuneemmalta.

Iltaisin Helli vielä siivosi hampurilaisbaarissa lisätienestiä saadakseen. Lisäksi hän kävi kolmena iltana viikossa vanhan sairaan äitinsä luona pesemässä ja syöttämässä tämän. Helli oli siis esimerkillinen yhteiskunnan tukipylväs.

Helli sai ylennyksen yksikönpäälliköksi. Hän oli siis vakuuttanut konsernin johdon tunnollisuudellaan ja taidoillaan. Helli työskenteli yhä pidempiä päiviä. Hän oli hyvä henkilöjohtaja, joka oli aina alaistensa käytettävissä. Johdolta saamansa tehtävät hän teki tunnollisesti ja pilkuntarkasti. Mutta jatkuva puun ja kuoren välissä olo musersi Helliä. Hän ei kuitenkaan tästä piitannut, vaan keksi yhä tehokkaampia tapoja tehdä yhä enemmän.

Lopputulos moisesta suorittamisesta oli enemmän kuin arvattavissa. Kaikki tapahtui kuitenkin hyvin erikoisella tavalla. Helli oli normaalin kiivastahtisen työpäivän jälkeen matkalla kotiin, kun taivas romahti. Hellin huomasi sukkahousuissaan silmäpaon. Hän katsoi autohallin kattoa – taivastaan. Hän tunsi sen romahtavan päälleen. Hellin silmissä sumeni.

Helli kärsi vakavasta loppuun palamisesta. Hän joutui vasten tahtoaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Hän oli suorittamisensa suorittanut. Nyt oli aikaa olla jouten.

Kymmenien vuosien henkisesti kuormittava työ oli vammauttanut Hellin pysyvästi. Hän alkoi laatia joutilaisuusstrategiaa. Missiota. Visiota. Tuloskorttia. Tiukkaa kvartaaliohjausta. Tulospalkkiokriteerejä. Seurantajärjestelmiä.

Helli päätti tulla maailman parhaaksi joutilaaksi. Hän paneutui kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin joutilaisuusopuksiin. Hän oli nousevalla uralla kohti joutilaisuuden huippua.

Hän oli parhaimmillaan viikkoja tekemättä yhtään mitään. Ravintonsa Helli sai sängyn viereen ripustetusta tippapullosta. Virtsaamisen hoiti katetri ja ulostamisen tehokkaat lääkkeet. Hellillä oli yllään erikoisvalmisteiset vaippahousut.

Seurantakäyrät näyttivät erinomaista kehitystä. Helli oli kovaa vauhtia ylittämässä tavoitteensa. Tästä innostuneena hän vain lisäsi tekemättömyyttään.

Lopulta Hellin psyyke ei enää kestänyt ylenmääräistä alikierroksilla oloa. Hän menehtyi, ei loppuun palamiseen, vaan patoutuneeseen tekemisen tarpeeseen.