keskiviikko 29. elokuuta 2012

Permakulttuuria

Maailma on mieletön paikka apinan ihmeteltäväksi - kestävää kehitystä yms. toitotetaan, mutta käytännössä rahan valta määrää lähes kaikesta.

Simpanssi on osaltaa jo pidemmän aikaa pohtinut vaihtoehtoja nykyiselle elämänmenolle. "Uutena" vaihtoehtona pohdintaan on liittynyt 'permakulttuuri' - kiitos kauniimmalle apinalle. Sen taustat ovat jo -70-luvulta ja nykyisin siitä on monen mutkan kautta jalostunut maailmanlaajuinen "ilmiö", jota omasta ja maapallon hyvinvoinnista huolestuneet vievät omassa elämässään käytäntöön.

Oma määritelmäni permakulttuurille voisi olla - tuotetaan maistuvaa ja terveellistä ruokaa ympäristöä suojellen ja luonnonkiertokulkua kunnioittaen. Täysin maalaisjärjellä ymmärrettäviä juttuja siis. Asenne, tahto ja usko ratkaisevat. Uskoisin tällä parhaimmillaan olevan myönteisiä vaikutuksia myös globaalien eriarvoistumisen, nälänhädän, sotien yms. kauheuksien korjaamisessa ja ennalta ehkäisyssä.

Sitä paitsi ko. "filosofia" sopii erinomaisesti yhteen joutilaisuuden - tai kuten uutena käsitteenä sille määrittelen, 'hölläämisen' kanssa.

lauantai 25. elokuuta 2012

Novellistiksi?

Pitkästä aikaa blogia rustaamassa - vielä saa nauttia intiaanikesästä. Joutilaisuus taas päivää lähempänä. Ilmoittauduin tänään novellien kirjoituskurssille. Saas nähdä, kuinka apina pärjäilee? Nautiskelemaan toki menen, en stressaamaan itseäni enää enempää kuin rotanpyörässä jo on pakko.

Hynysen Jounin blogitekstejä tänään lueskelin ja hänen tyyliään vähän peilailin. Suoria sanoja aidoista asioista. Jaa - kohta saunaan kroppaa ja mieltä rentouttamaan.