Täytyy todeta, että tänä aamuna "melkein" painoi syysmasennusta päälle - onneksi aurinko ja valo pystyi vielä sittenkin voittamaan:). Carpe diem (hetkessä eläminen) on teoriassa helpon kuuluinen juttu, mutta käytännössä sen todeksi eläminen vaatii elämänasenteen tarkistamista yhä uudelleen.
Apinan mieli kun on hyvin häilyväinen menneen, nykyhetken ja tulevan suhteen. Usein kuulee puhuttavan elämänhallinnasta - Simpanssi ainakin rehellisesti myöntää, ettei pysty hallitsemaan elämäänsä, vaan se jaksaa yhä uudestaan yllättää - onneksi enimmäkseen positiivisesti.
Joka tapauksessa carpe diem on mielestäni ainoa oikea elämänasenne, johon tulee pyrkiä ja nauttia elontien pienistä mukavista jutuista:).
tiistai 27. syyskuuta 2011
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Kohti joutilaisuutta 1
Tulipahan taas tänäkin viikonloppuna pohdittua työelämän merkitystä ja mielekkyyttä. Muotoilin mielessäni malleja kohti "lopullista voittoa" joutilaisuuteen ja carpe diemiin ("elä hetkessä"). Päädyin kahteen malliin - 'Jyrkkyysmalli' ja 'Loivennusmalli'.
Jyrkkyysmalli (sis. 'anti carpe diemin' ja 'jana-ajattelun') tarkoittaa kaksiulotteisena sitä, että x-akselilla on aika ja y-akselilla toisen mielen mukaan tekeminen, kuten tässä yhteydessä palkkatyötä tarkoitan. Y-akselin asteikko on 100 % ja se on myös ns. perustaso, jonka henk. koht. olen valinnut, jotta savuttaisin "riittävän" lyhyessä ajassa (jana-ajattelua) tason (n.10-15 %), jolla olisi mahdollista heittäytyä joutilaaksi ja alkaa oikeasti toteuttaa carpe diemiä eli olisi suomeksi sanottuna tienannut riittävästi "hilloa" - talous olisi siten turvattu ainakin lähes loppuelämäksi. Tämä hyppäys 100 % tuohon n.10-15 % tapahtuisi jyrkästi pystysuoraan, kun aika olisi ns. kypsä - tästä siis yksinkertaisesti tulee mallin nimikin.
Loivennusmallissa puolestaan pyritään joutilaisuuteen ja carpe diemiin loivemmin. Perustasoksi voi valita esim. 60 %, jolloin jo tavallaan noudatetaan 40 %:sti joutilaisuutta ja carpe diemiä. "Lopullinen voitto" saavutetaan siten loivemmin ja aika-akselilla myöhemmin kuin jyrkkyysmallissa. Tämä malli tosin mahdollistaa jouhevamman lähestymisen kohti joutilaisuutta.

Tää o nyt se alaku...
Vihdoinkin Simpanssi sai oman bloginsa!!!;) Tähän alkaa pikku hiljalleen ilmestyä elämän filosofisia mietteitä, kunhan tässä joutilaisuusfilosofia etenee...:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)